Suomihitit maailmalla

Suomessa ei musiikin osuus viennistä ole suuri, mutta se on kuitenkin kasvanut viime vuosina. Klassinen ja metallimusiikki ovat vientituotteiden kärjessä, mutta suomalaiset ovat valloittaneet maailmaa myös muilla tyyleillä.music

Suosikki kautta aikojen

Teosto ry maksaa esityskorvauksia musiikin säveltäjille ja esittäjille, jos heidän kappaleitaan soitetaan radiossa, televisiossa tai livenä. He ovat myös oikeutettuja korvauksiin, jos niitä käytetään esimerkiksi elokuvissa. Suomalaiset saavat ulkomailta miljoonia esityskorvauksina vuosittain. Eniten niitä ei saa tunnettu metallibändi, vaan Jean Sibelius.Sibelius on täyttänyt tämän kymmenen kärjen miltei yksinään jo vuosia. Koska vuosi 2015 oli Jean Sibeliuksen juhlavuosi, lisääntyi hänen musiikkinsa esittäminen runsaasti ympäri maailmaa. Näin myös esityskorvaukset kasvoivat. Eniten esitetään Sibeliuksen Viulukonserttoa ja Toista sinfoniaa, mutta muiden mukana ovat tietysti myös Finlandia ja Karelia-sarja.

Letkiksen yllättävä paluu

Joskus voi mainosmusiikki heittää yllättäjän ykköseksi. Näin kävi Rauno Lehtisen Letkikselle, jota kielikoulu Berlitz käytti Japanissa pyörineissä mainoksissaan. Se keräsi esityskorvauksia Sibeliustakin enemmän. Letkis tarkoittaa Letkajenkkaa, ja kappaletta esitti muun muassa Katri Helena 1960-luvulla.

Hevin jättiläiset

Hevimusiikki jatkaa voittokulkuaan maailmalla. Yksi tunnetuimmista bändeistä lienee HIM, joka teki läpimurtonsa ulkomailla jo vuonna 1999 Razorblade Romance -albumillaan. Se jatkaa yhä voittokulkuaan. Bändi kutsuu musiikkiaan love metalliksi.Nightwish nousi myös ulkomaalaisten tietoisuuteen 90-luvulla. Tarja Turusen koulutettu sopraanoääni yhdistettynä metallimusiikkiin oli resepti, joka toimi erinomaisesti ympäri maailmaa ja loi uuden lajityypin eli oopperametallin.