Insert Remedy Suomen Bändit 2022-02-01T16:39:13Z http://insertremedy-com-35.rnn.yqe.abracadabrazone.com/feed/atom/ WordPress Ludwig Shanahan <![CDATA[Liikelahjat]]> http://insertremedy-com-35.rnn.yqe.abracadabrazone.com/?p=75 2022-02-01T16:39:12Z 2020-10-12T12:21:32Z Liikelahjat ovat tärkeä osa yritysten markkinointia. Yrityksen logolla ja sloganilla varustettu konkreettinen esine juurtuu osaksi käyttäjän arkea paljon tehokkaammin kuin ohimennen nähty tai kuultu mainos. Yritys voi teetättää esimerkiksi logollaan varustettuja kestokasseja tai useamman esineen valikoiman erilaisia toimistotarvikkeita. Liikelahjoja jaetaan yhteistyökumppaneille ja tuttaville, samoin ne lähtevät mukaan messuille ja tapahtumiin. Liikelahjoja voi kuitenkin antaa myös yrityksen omille työntekijöille joululahjoiksi tai muuna kiitoksena. Työntekijöitä kannattaa ilahduttaa nimenomaan heitä varten räätälöidyllä lahjalla.

Liikelahjan teemana musiikki

Monet työntekijät käyttävät esimerkiksi työnantajansa logokyniä tai työasuja päivittäin, mikä tekee niistä heille arkisia. Lahjaksi tarkoitetuksi esineeksi kannattaakin antaa jotain erityisempää ja jotain, jota työntekijät voivat käyttää paitsi työpaikalla myös kotona ja lomalla. Yksi erinomainen lahjan teema voi olla musiikki ja sen kuunteluun liittyvä laitteisto. Esimerkiksi firman logolla varustettujen kuulokkeiden tai kauittimen avulla itse kukin pääsee nauttimaan haluamastaan musiikkigenrestä. Musiikkiaiheisten tuotteiden valikoima on netissä kattava, ja voit mennä katsomaan näitä jos ne sopivat.

Kaiuttimista on moneksi

Vaikka kaiuttimen tärkein ominaisuus on tietenkin laadukas äänentoisto ja ennen kaikkea musiikin kuunteleminen, on niihin tarjolla myös monenlaisia lisäominaisuuksia. Usko tai älä, valittavissa on esimerkiksi kaiutin, jota voi käyttää myös kukkaruukkuna! Voit valita liikelahjaksi myös kaiuttimen, joka toimii latausasemana kännykälle tai älypuhelimen kameran kaukolaukaisimena. Tällainen kaiutin on mukava ottaa mukaan esimerkiksi autoon työmatkan viihdykkeeksi. Taatusti pidetty lahja on tihkusadettakin kestävä, ulkokäyttöön soveltuva kaiutin tai kelluva, vedenpitävä kaiutin. Ne ilahduttavat työntekijää myös kesälomalla mökkilaiturilla.

]]>
Ludwig Shanahan <![CDATA[Legenda Ozzy Osbourne]]> http://insertremedy-com-35.rnn.yqe.abracadabrazone.com/?p=67 2022-02-01T16:39:12Z 2020-03-25T14:37:39Z Rockmuusikkona ja tv-persoonana tunnettu Ozzy Osbourne, alun perin John Michael Osbourne, syntyi vuonna 1948 Birminghamissa Isossa-Britanniassa. Hänen vanhempansa olivat tehdastyöläisiä, ja elämää kuusilapsisessa perheessä leimasi köyhyys. Ozzy Osbourne on itse kertonut olleensa säikky ja pelokas lapsi, joka kaipasi muiden ikäistensä hyväksyntää.Hän joutui myös koulukiusaamisen uhriksi. Osbourne lopetti koulun jo 15-vuotiaana; myöhemmin hänellä on diagnosoitu sekä lukihäiriö että ADHD. Osbourne rakastui musiikkiin The Beatlesia kuultuaan ja tajusi, että musiikki tulisi olemaan hänen tuleva uransa. Osbourne kuului vuonna 1969 perustetun heavy metal -yhtye Black Sabbathin perustajajäseniin. Hänet erotettiin kuitenkin yhtyeestä vuonna 1979 liiallisen päihteidenkäytön vuoksi. Tämän jälkeen Ozzy Osbourne ryhtyi soolouralle, joka osoittautui hyvin menestyksekkääksi.

Ozzy Osbourne on menestynyt – ja aiheuttanut kohua – soolourallaan

Ozzy Osbournen soololevyt myivät hyvin, ja hänen monista kappaleistaan on tullut suoranaisia klassikoita. Musiikkinsa lisäksi mies herätti kohua myös rohkeilla lavaesiintymisillään. Miehen Diary of a Madman -kiertueen konsertti vuonna 1982 on yksi rockhistorian legendaarisimmista. Ozzy Osbourne puri pään irti elävältä lepakolta – hän oli luullut sitä kumiseksi leluksi. Seurauksena oli yhdysvaltalaisvanhempien ilmaisema laaja paheksunta, ja myös eläinsuojeluyhdistykset reagoivat tapaukseen voimakkaasti. Ozzy Osbourne on tullut tunnetuksi myös yksityiselämänsä saralla. Miehen ensimmäinen vaimo oli nimeltään Thelma, ja he saivat kaksi lasta: Louisin ja Jessican. Nykyisen vaimonsa Sharonin kanssa hänellä on kolme lasta: Aimee, Kelly ja Jack. Miehen erikoiseenkin perhe-elämään päästiin tutustumaan The Osbournes -tositv-sarjassa.

Parisuhdemyrskyjä ja terveysongelmia

Ozzy Osbourne tapasi nykyisen vaimonsa Sharonin ensimmäisen kerran vuonna 1970. He alkoivat seurustella vuotta myöhemmin. Heidän parisuhteensa on ollut riitaisa, erityisesti Ozzy Osbournen päihteidenkäytön vuoksi. Esimerkiksi vuonna 1989 mies oli juonut viikon alkoholia ja yritti kuristaa vaimonsa hengiltä tyttärensä syntymäpäivillä. Ajoittaisista välirikoistaan huolimatta pariskunta on kuitenkin palannut ainakin toistaiseksi aina takaisin yhteen. Ozzy Osbourne on kärsinyt viime vuosina terveysongelmista. Hän on satuttanut niskansa kaaduttuaan pahasti, ja hänellä on diagnosoitu Parkinsonin tauti. Ozzy Osbournen elämästä voit lukea lisää hänestä kirjoitetuista elämänkerroista ja artistista on tulossa myös upouusi dokumenttielokuva vuonna 2020. Miehestä on tehty myös oma kolikkopeli – tämä todellinen legenda löytyy täältä.

]]>
Ludwig Shanahan <![CDATA[Oman bändin ja musiikin promoaminen]]> http://insertremedy-com-35.rnn.yqe.abracadabrazone.com/?p=59 2022-02-01T16:39:11Z 2020-02-17T10:17:14Z Aloittelevan muusikon taival voi joskus olla kivinen: suomalaiset musiikkipiirit voivat tuntua suljetuilta, ja usein aloitteleva bändi tai artisti kokee, ettei pääse mukaan sisäpiiriin tarpeeksi tehokkaasti. Kaikista tärkeintä on lisätä näkyvyyttä erilaisten alustojen avulla. Nykypäivänä muusikot voivat löytää mitä innovatiivisimpia keinoja itsensä ja yhtyeensä mainostamiseen.Helpotusta tuo uusi teknologia, jonka avulla sanomaansa ja musiikkiaan voi levittää eteenpäin helpommin kuin koskaan. Uusia artisteja nousee kuin itsestään esimerkiksi sosiaalisen median avulla. Saadakseen näkyvyyttä Suomessa on tärkeää, että muusikko ymmärtää, millaiset suomalaiset musiikkipiirit oikein ovat. Mielenkiintoista ja hauskaa lisätietoa pääsee lukemaan tältä sivustolta. Jos ura musiikin parissa kiinnostaa ja kaipaat näkyvyyttä, kannattaa lukea seuraavat vinkit.

Promoaminen sosiaalisessa mediassa

Sosiaalisessa mediassa itsensä mainostaminen voi olla aikaa vievää, mutta onnistuneen markkinoinnin tuloksena yhtye voi saada valtavasti näkyvyyttä erilaisille sivustoille, joilla on päivittäin paljon käyttäjiä. Sosiaalinen media tavoittaa suuren määrän ihmisiä niin Suomessa kuin myös ulkomailla, ja hyvällä tuurilla viesti promokampanjasta kiirii oikeiden yhteyshenkilöiden korviin. Facebook on yksi hyvä tapa tuoda omaa yhtyettään ja keikka-aikatauluaan esille jopa täysin maksutta. Pienen summan rahaa sijoitettuaan bändi voi saada hyvää lisäpotkua mainonnalleen. Myös Instagram toimii nykyisin jalustana monenlaisille bändeille. Instagram-seinän täyttö musiikilla, videoklipeillä ja yhtyeen promokuvilla voi tuoda helposti näkyvyyttä suurille massoille. Näin yhtyeen ei myöskään tarvitse sijoittaa suuria määriä rahaa itsensä esille tuomiseksi.

Oheistuotteet promoamisen keinona

Yksi hauska tapa saada näkyvyyttä on julkaista erilaisia oheistuotteita. Julisteet, levyt, t-paidat, lippikset, huivit, hupparit tai vaikkapa avaimenperät levittävät bändin tunnettavuutta kuin itsestään. Huonona puolena tällaisessa promoamisessa on se, että bändin jäsenillä on oltava jonkin verran pääomaa tuotteiden tilaamista ja valmistamista varten. Aiemmin muusikot saattoivat ottaa suoraan yhteyttä levy-yhtiöihin ja lähettää niihin demonsa kuunneltavaksi. Mikäli oikea yhteyshenkilö löytyy, kannattaa tätä keinoa kokeilla edelleen. Tällöin levy-yhtiö hoitaa markkinoinnin yhtyeen puolesta. Demon voi toimittaa kuunneltavaksi vaikkapa USB-tikulla ja hauskana yksityiskohtana tikussa toimii bändin logo. Erilaisia lahjoitettavia oheistuotteita löytyy todellakin laidasta laitaan ja niiden tilaaminenkin on nykypäivänä helppoa. Kekseliäisyydellä pääsee markkinoinnissa jo hyvin pitkälle.

]]>
Ludwig Shanahan <![CDATA[Suomihitit maailmalla]]> http://insertremedy-com-35.rnn.yqe.abracadabrazone.com/?p=52 2022-02-01T16:39:11Z 2017-01-29T10:22:27Z Suomessa ei musiikin osuus viennistä ole suuri, mutta se on kuitenkin kasvanut viime vuosina. Klassinen ja metallimusiikki ovat vientituotteiden kärjessä, mutta suomalaiset ovat valloittaneet maailmaa myös muilla tyyleillä.music

Suosikki kautta aikojen

Teosto ry maksaa esityskorvauksia musiikin säveltäjille ja esittäjille, jos heidän kappaleitaan soitetaan radiossa, televisiossa tai livenä. He ovat myös oikeutettuja korvauksiin, jos niitä käytetään esimerkiksi elokuvissa. Suomalaiset saavat ulkomailta miljoonia esityskorvauksina vuosittain. Eniten niitä ei saa tunnettu metallibändi, vaan Jean Sibelius.Sibelius on täyttänyt tämän kymmenen kärjen miltei yksinään jo vuosia. Koska vuosi 2015 oli Jean Sibeliuksen juhlavuosi, lisääntyi hänen musiikkinsa esittäminen runsaasti ympäri maailmaa. Näin myös esityskorvaukset kasvoivat. Eniten esitetään Sibeliuksen Viulukonserttoa ja Toista sinfoniaa, mutta muiden mukana ovat tietysti myös Finlandia ja Karelia-sarja.

Letkiksen yllättävä paluu

Joskus voi mainosmusiikki heittää yllättäjän ykköseksi. Näin kävi Rauno Lehtisen Letkikselle, jota kielikoulu Berlitz käytti Japanissa pyörineissä mainoksissaan. Se keräsi esityskorvauksia Sibeliustakin enemmän. Letkis tarkoittaa Letkajenkkaa, ja kappaletta esitti muun muassa Katri Helena 1960-luvulla.

Hevin jättiläiset

Hevimusiikki jatkaa voittokulkuaan maailmalla. Yksi tunnetuimmista bändeistä lienee HIM, joka teki läpimurtonsa ulkomailla jo vuonna 1999 Razorblade Romance -albumillaan. Se jatkaa yhä voittokulkuaan. Bändi kutsuu musiikkiaan love metalliksi.Nightwish nousi myös ulkomaalaisten tietoisuuteen 90-luvulla. Tarja Turusen koulutettu sopraanoääni yhdistettynä metallimusiikkiin oli resepti, joka toimi erinomaisesti ympäri maailmaa ja loi uuden lajityypin eli oopperametallin.

]]>
Ludwig Shanahan <![CDATA[Hard rockin kuninkaat]]> http://insertremedy-com-35.rnn.yqe.abracadabrazone.com/?p=46 2022-02-01T16:39:10Z 2017-01-27T13:14:36Z Rockmusiikki syntyi aluksi 50-luvulla. Seuraavalla vuosikymmenellä se sai vaikutteita psykedeelisestä rockista ja blues rockista. Tämän etenemisen seurauksena hard rock oli syntynyt. Sellaiset bändit, kuten Cream ja Steppenwolf, olivat tyylin eturintamassa 70-luvulla.Lets-rock

Puhdasta hard rockia

Intohimoiset fanit haluavat pitää hard rockin lajityyppinä puhtaana. Tämän johdosta esimerkiksi metallibändejä, kuten Iron Maiden tai Black Sabbathia, ei huolita kaikkien aikojen parhaiden hard rock-bändien listalle.Hard rock -musiikin tunnusmerkkejä ovat upeat kitarasoolot, raskas rummutus ja tietty määrä aggressiota. Kaikkein legendaarisimmat biisit kuuluvatkin tähän kategoriaan. Sellaiset yhtyeet, kuten Aerosmith, Queen, AC/DC, Van Halen, Guns N’ Roses ja Motörhead tarjoavat taattua tyyliä.

Guns N’ Roses

Guns N’ Roses perustettiin vuonna 1985. Yhtye on tehnyt yhteensä kuusi studioalbumia, jotka ovat myyneet yli 100 miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti. Tämä meriitti tekee bändistä yhden parhaiten levyjä myyneistä bändeistä koskaan. Sweet Child O’ Mine ja Welcome to the Jungle ovatkin moderneja klassikoita.Bändin asema hard rock -kartalla takasi sille pääsyn sekä Rock & Roll Hall of Fameen että NetEntin Rock series -videoslottipeliin. Sarjaan kuuluu kolme videoslottipeliä: Guns N’ Roses, Jimi Hendrix sekä Motörhead. Guns N’ Roses sai kunnian olla sarjan ensimmäinen.

Musiikkiaiheiset kolikkopelit tuovat upeaa musiikkia olohuoneeseen

Jos haluaa pelata Rock series -kolikkopelejä tai muita kasinopelejä, kannattaa katsastaa parhaat sivustot, jotka tarjoavat listauksia suomalaisille sopivista kasinoista.Guns N’ Roses -slottipeli on viiden kiekon ja kolmen rivin kokonaisuus, jonka keloilla pyörivät muun muassa Axl Rose ja Slash. Peli on pullollaan bonusominaisuuksia, ja sen taustamusiikin voi valita bändin viidestä biisistä: Welcome to the Jungle, Sweet Child O’ Mine, Paradise City, November Rain ja Chinese Democracy.

Motörheadin kolikkopelissä on näyttävä ulkoasu

Motörhead on yksi hard rockin klassikkobändeistä. Moni sen biiseistä kertookin osuvasti uhkapelaamisesta. On selvää, että bändi on ansainnut oman pelinsä muiden legendojen joukossa.Nimikkopeli on ulkonäöltään erikoinen. Se koostuu kylläkin viidestä kiekosta, mutta niiden korkeus vaihtelee kolmen ja viiden välillä. Luvassa runsaasti bonusominaisuuksia sekä taustamusiikkina Motörheadin parhaimmat kappaleet.

]]>
Ludwig Shanahan <![CDATA[Motörhead]]> http://insertremedy-com-35.rnn.yqe.abracadabrazone.com/?p=38 2022-02-01T16:39:09Z 2017-01-26T10:25:11Z Motörhead on yksi pisimpään toiminnassa olleista bändeistä, jonka tarina alkoi jo vuonna 1975. Se kesti bändin kuuluisimman jäsenen, Ian ”Lemmy” Kilmisterin kuolemaan vuonna 2015 saakka.motörhead_33288211Bändi oli englantilainen trio, jonka genre luetaan metallimusiikkiin tai hard rockiin kuuluvaksi, mutta yhtyeen omien sanojen mukaan tyyli oli yksinkertaisesti rockia. Motörhead kävi läpi vuosikymmenten varrella monta kokoonpanoa, mutta mukana oli aina yksi bändin perustajista. Tämä henkilö oli basisti ja etumiehenä tunnettu Lemmy.

Lemmy

Lemmy aloitti rock-uransa Jimi Hendrixin roudarina, kunnes pääsi soittamaan psykedeelistä rockia soittavaan Hawkwind-nimiseen bändiin. Tästä yhtyeestä tuli kuitenkin potkut vuonna 1975, ja Lemmy perusti oman bändin samana vuonna. Kokoonpanon nimi oli ensin ”Bastard”, mutta se vaihdettiin pian neutraalimpaan Motörheadiin.Bändi koki suuren suosion 80-luvulla, jolloin mm. Ace of Spades -biisistä tuli hitti ympäri maailmaa. Seuraavalla vuosikymmenellä suosio kuitenkin hiipui, kun raskas rock ei enää ollut yleisön suosiossa.Bändin pelastajaksi tuli kuitenkin Ozzy Osbournen ja hänen perheensä suosittu tv-show “The Osbournes“. Se nosti jälleen kiinnostusta raskaampaa musiikkia kohtaan.Lemmy kuoli 70-vuotiaana vuonna 2015. Tuolloin yhtyeen muut jäsenet kokivat, ettei bändi olisi enää entisensä ilman Lemmyä. Tämän johdosta se hajotettiin, mutta sen musiikki elää edelleen lukemattomissa albumeissa ja erilaisissa tuotoksissa.

Motörhead-slottipeli

Yksi näistä tuotoksista on Motörhead-slottipeli, jossa yhtyeen musiikki on pääroolissa. Nettikasinovertailu.info -sivustolta löydät kasinot, joissa peliä voi pelata.Pelin ulkoasu on bändin imagoon sopiva. Se alkaa introlla, joka on mustavalkoinen videoklippi bändin live-esiintymisestä. Taustalla soi bändin tunnetuimpiin kappaleisiin lukeutuva Ace of Spades.Luomus itse on hieman tavanomaisemmista kolikkopeleistä poikkeava. Siitä löytyy kyllä viisi kelaa, mutta kaksi ensimmäistä ovat kolmen rivin pituisia, kaksi seuraavaa neljän rivin ja viimeinen viiden rivin korkuinen.Tämä peli tarjoaa jopa 76 voittolinjaa ja runsaasti upeita bonusominaisuuksia. Mukana on Mystery Reel-ominaisuus sekä peruspelissä että ilmaiskierroksissa. Lisäksi löytyvät ilmaiskierrokset sekä Bomber-ominaisuus, joka nimensä mukaisesti räjähtelee kiekoilla luoden mysteerisymboleja.Pelaamisesta voi nauttia Motörheadin biisien vauhdittamana tai laittaa kokonaan musiikin pois.

]]>
Ludwig Shanahan <![CDATA[Mainoksista tuttua musiikkia]]> http://insertremedy-com-35.rnn.yqe.abracadabrazone.com/?p=28 2022-02-01T16:39:08Z 2015-04-29T06:22:54Z Elokuvissa, televisiosarjoissa, peleissä ja mainonnassa käytetään musiikkia tehostamaan viestiä tai tunnetilaa tai luomaan halutunlainen tunnelma. Mainonnassa musiikkia voidaan käyttää myös elementtinä, jonka ansiosta se jää katsojien tai kuulijoiden mieleen. Mainonnassa kaikenlainen positiivinen huomionherättäminen on tavoiteltavaa, ja musiikki onkin tähän oivallinen työväline. Musiikin avulla kuulijoissa voi myös herättää erilaisia tunteita, mikä osaltaan tekee mainoksesta vaikuttavamman. Hyvä mainos herättää siis huomiota ja jää ihmisten mieleen positiivisena elämyksenä.Erityisen onnistuneet mainokset saatetaan muistaa vuosikausien ajan, ja useimmiten mainoksesta muistetaan nimenomaan sen musiikki. Esimerkiksi monet 80-luvun tv-mainokset ja niistä tutut kappaleet elävät ihmisten mielissä vielä tänäkin päivänä. Osan mainoksista tutuista kappaleista tai lauluista ihmiset yhdistävät puolestaan helposti mielessään kyseiseen mainokseen.Hyvä esimerkki tällaisesta mainoksesta on Burana-mainos, jossa on jo vuosikausien ajan käytetty erittäin tunnettua Beethovenin Fur Elise –sävellystä. Moni yhdistää sen kuullessaan sävellyksen heti Buranan mainokseen.Jo entuudestaan tuttua musiikkia on käytetty myös esimerkiksi Betssonin mainoksessa. Tämän kuuluisan pelipalveluita tarjoavan sivuston mainoksessa kuullaan Beth Soundin ihastuttava ’Change Me’, joka vahvistaa loistavasti mainoksen tunnelmaa. Kappale on melodialtaan hyvin tarttuva ja jää mieleen heti ensimmäisellä kuuntelukerralla, vaikkei sitä entuudestaan tuntisikaan. Betssonin mainokseen ja Beth Soundin kappaleeseen voi tutustua katsomalla mainoksen YouTubesta.Aina ei kuitenkaan ole tärkeää, että musiikki on entuudestaan tunnettua, vaan myös uusista ’mainoskipaleista’ saattaa tulla melkoisia hittejä. Esimerkiksi Dr.Oetkerin Paula- vanukasmainokset ovat jääneet monen mieleen lapsenomaisen ja hyvin tarttuvan rap- musiikkinsa ansiosta. Aivan kuten monet muutkin mainokset, osaa tämä mainos ihastuttaa ja osaa vihastuttaa, mutta mieleen se taatusti jää.Dr. Oetkerin lisäksi Oululaisen Pullava –pullamainos jää helposti mieleen ihastuttavanvihastuttavan, letkeän ja riimittelevän rallatuksensa ansiosta. Sanoitus ei kuitenkaan ole ehdoton vaatimus mainoksissakaan, vaan joskus pelkkä helposti mieleen jäävä rytmi on riittävä huomionkiinnittäjä.Buranan, Betssonin, Oululaisen ja Dr. Oetkerin lisäksi myös muun muassa Mehukatti ja Valio tunnetaan musiikkinsa ansiosta helposti mieleen jäävistä mainoksista. Mehukatin 90-luvun mainosten rallatukset tunnistaa varmasti jokainen, joka on ne joskus kuullut, samoin kuin Valion ihastuttavat kappaleet kuten supersuositun piimämainoksen ’Tahdon tosimiehen’ sekä maitomainoksen ’Panit maitoa tulemaan’.

]]>
Ludwig Shanahan <![CDATA[Suomalaista musiikkia elokuvissa]]> http://insertremedy-com-35.rnn.yqe.abracadabrazone.com/?p=14 2022-02-01T16:39:07Z 2014-11-10T08:21:23Z Suomalaista elokuvamusiikkia on mukana tietysti useimmissa kotimaisissa, mutta myös joissakin ulkomaisissa elokuvissa. Aina elokuvan tyylistä riippuen saattaa musiikista vastata yllättäen suomalainen säveltäjä. Aivan oma lukunsa ovat tietysti suomalaiset elokuvat, joissa musiikki on tärkeässä osassa, tai jotka ovat jopa musiikin inspiroimia. Tällaisia ovat esimerkiksi Myrskyluodon Maija tai Ganes.Mutta kansainvälisesti tunnetuista elokuvista voidaan mainita ainakin Aki Kaurismäki, jonka tuotannossa hyvin omaleimainen suomalainen musiikki on jopa eräänlainen tavaramerkki. Kaurismäen elokuvista voidaan heti suoralta kädeltä mainita ainakin Tulitikkutehtaan tyttö, Kauas Pilvet Karkaa ja esim. Leningrad Cowboys Go America, joissa kaikissa on vahvassa osassa suomalainen iskelmä- ja rautalankamusiikki. Moni varmaan myös muistaa Kaurismäen kohtauksen, jossa legendaarinen Annikki Tähti esittää hitaan suomalaisen valssin Muistatko Monrepoon.Eräs toinen elokuva, jossa suomalainen musiikki on taatusti näkyvässä, tai pitäisikö sanoa kuuluvassa osassa on tietenkin suomalainen kauhuelokuva Dark Floors – The Lordi Motion Picture. Kyseessä on Lordi-yhtyeen hirviöhahmojen tähdittämä perinteinen kauhuelokuva, jota on esitetty Amerikassa ja Euroopassa. Lisäksi se on julkaistu DVD:nä USA:ssa ja Japanissa.Elokuvaa on luonnehdittu myös psykologiseksi trilleriksi, ja sen vaikutteet tulevat 80-luvun amerikkalaisista kauhuelokuvista, mutta mukana on myös japanilaisia vaikutteita. Suomalaisia elokuvasäveltäjiä on koko joukko, ja he edustavat luonnollisesti montaa erilaista tyylisuuntaa ja aikauttaa. Yhtenä klassisista säveltäjistä voidaan mainita ainakin George de Godzinsky, jonka musiikki elää erityisesti 1940- ja 50-luvun suomalaisissa elokuvissa. Nuoremman polven säveltäjistä voidaan mainita puolestaan vaikka Mauri Sumén.

]]>
Ludwig Shanahan <![CDATA[Musiikki peleissä]]> http://insertremedy-com-35.rnn.yqe.abracadabrazone.com/?p=12 2022-02-01T16:39:06Z 2014-11-08T06:28:58Z Musiikki ja äänitehosteet ovat aina olleet olennainen osa nykyaikaisia video- ja muita pelejä. Ja jos koitat kuvitella, minkälaista olisi pelata vaikka toiminta- tai rallipeliä, tai vaikkapa hedelmäpeliä tai flipperiä ilman ääniä, voit varmaan todeta, että pelaamisesta tuntuisi puuttuvan jotain. Musiikki on suuri osa pelikokemusta, ja ääniefektit puolestaan ovat tärkeitä jo funktionaalisuutensakin vuoksi: voisi olla vaikea huomata saaneensa bonusta, tai osuneensa maaliin (tai edes painaneensa liipaisinta) ilman ääniefektejä.Musiikki on nykyään hyvin olennainen osa myös pelin tunnistettavuutta, ja hyvin onnistunut musiikki osataan heti yhdistää oikeaan peliin. Monet meistä tunnistavat pelejä välittömästi tietyn äänen ja melodian kuultuaan. Kun lähellä soi esim. Angry Birdsin omintakeisia melodioita tai vaikkapa Leisure Larryn musiikkia, niin monet tietävät välittömästi, että joku pelaa näitä pelejä.Erityisesti online-kasinoiden peleissä äänet ja musiikki ovat tärkeässä roolissa, sillä ne rakentavat viihdyttävän pelikokemuksen sekä opastavat ja ohjaavat pelaajaa. Suomalaisten suosimassa Betsafessa on esimerkiksi useita videoslot- ja kolikkopelejä, joiden tunnelma syntyy pitkälti musiikista ja äänimaailmasta. Esimerkiksi Aliens-kolikkopelin jännitystä luova musiikki on omiaan tuomaan pelaajan keskelle tätä hyytävää avaruusseikkailua. Tai vastaavasti South Park-pelin teemamusiikki ei varmaankaan jätä ketään kylmäksi. Betsafesta löytyy huima valikoima erilaisia pelejä, joilla jokaisella on oma musiikki- ja äänimaailmansa.Musiikki ja äänimaailma kokoavat pelin eheäksi pelikokemukseksi, ja ovat tällä tavalla avainasemassa pelien toteutuksessa. Erilaisilla musiikkivalinnoilla voi vaikuttaa hyvin paljon pelin imagoon ja siihen, minkälaisia mielikuvia ja tunnelmia se pelaajalle antaa. Äänitehosteet puolestaan ovat funktionaalinen osa peliä – ilman niitä pelaaminen olisi paljon vaikeampaa. Tarvitaan äänitehosteita kertomaan mitä pelissä tapahtuu, ja tietysti onnittelufanfaarit kertomaan, että pelissä on tullut menestystä.

]]>
Ludwig Shanahan <![CDATA[Children of Bodom]]> http://insertremedy-com-35.rnn.yqe.abracadabrazone.com/?p=10 2022-02-01T16:39:05Z 2014-11-03T08:17:25Z Vuonna 1993 Kitaristi Alexi Laiho ja rumpali Jaska Raatikainen perusti “Children of Bodom” ensin nimellä Inearthed. Tällä hetkellä bändiin kuuluu viisi henkilöä, Jaska Raatikainen (rummut) – Alexi Laiho (kitara & laulu) – Roope Latvala (kitara) – Henkka Blacksmith (basso) ja Janne Warman (koskettimet). Bändi rahoitti itse debyyttialbuminsa “Something Wild” ja muutti nimensä “Children Of Bodom” vuonna 1997. Nimi viittaa Bodominjärven murhiin joka on Suomen rikollisuuden suurin mysteeri.Vuonna 1998 “Children Of Bodom” single julkaistiin. Seuraavien albumien “Hetebreeder” ja ”Follow the Reaper” jälkeen tuli uudet standardit melodisen heavy metallin alalle. Musiikista tuli brutaalia, nopeaa ja raskasta. Kitaristi Alexi Laiholla on uskomattoman ja hätkähdyttävän monipuolinen taito ja hänet on valittu parhaaksi metalli kitaristiksi.Bändi on kierrellyt Suomessa, Euroopassa, Japanissa, Pohjois-Amerikassa, Brasiliassa ja Australiassa. “Children of Bodom” on kehittänyt itselleen monia eri musiikkityylejä. Johtava kriitikot ja fanit ovat antaneet tyyleille nimiä: “melodinen death metal”, “power metal”, “thrash metal”, “varhais sinfoninen black metal” ja “uusklassinen metal”. “Children Of Bodom” on vakituinen esiintyjä maailman suurimmilla lavoilla ja festivaaleilla kuten esimerkiksi Wacken: Open:Air, Hellfest, Graspop, Loud Park Festival ja Bloodstock ja heitä seurataan maapallon ympäri.Children of Bodom on saanut aikaan kahdeksannen albuminsa nimeltään ”Halo of blood” ja vuonna 2013 he tekivät suurimman kiertueensa joka puolella Eurooppaa, pohjois Amerikkaa ja Aasiaa. “Children of Bodom” albumit.Ovat täynnä heidän pontevaa, karkeaa ja karhea äänistä vokaalia verestä, murhasta, mustasta, kuolemasta, verihumalasta ja kaikesta muusta synkkyyteen kuuluvasta. Heidän levynsä on kyllä suosittuja ja esimerkiksi “Rentless Reckless Forever” myytiin yli 100,000 kappaletta ensimmäisenä päivänä ja se oli #1 Suomen listoilla.

]]>